Rakas lähti taas toiseen kotiinsa muutamaksi päiväksi. Se saa mielialan kyllä aina alakuloiseksi, vaikka kuinka yrittäisi olla hyvällä mielellä ja ajatella, että pian nähdään taas. Kyllä sen muutoksen huomaa kissoissakin. Kyllä niilläkin menee aina se päivä pari palautumiseen. Vähän kuten itsellä.

Olo on muutenkin aika plääh. Eilen oli sellainen teen kuolemaa-päivä, kun lauantaina juhlittiin tupareita ja tuli tietysti juotua enemmän kuin olisi pitänyt. Juhlintakaan ei sujunut kitkatta, kun hatarien muistikuvien mukaan riitauduin (tietysti minä) kenenkäs muun kuin talon isännän kanssa. ._. Lisättynä siihen, että sunnuntaina oli ihan kauhea krapula, niin kyllä tuokin asia mieltä painoi ja painaa hieman vielä yhä. On vain niin pelottavaa, kun nykyisellään tuntuu, ettei itseä voi hallita millään tapaa, kun on liian humalassa. Sitä on kuin ihan eri ihminen. Senpä vuoksi ei kannatakaan olla liiemmin humalassa, tai ainakaan sellaisella mittakaavalla kuin olin lauantaina (eli kirkkaat viinakset BIG no no). Täytynee koittaa sellainen lupaus pitää itselle ja läheisille. Tosin eihän tällaiset riitelyt sun muut mitään ensimmäisiä ja tuskin viimeisiäkään tule olemaan, aina sitä rapatessa roiskuu jollakulla, mutta olisi se kivempaa kun ei itse olisi osallinen.

Päivä on jotenkin nyt sellainen, ettei oikein mitään osaa tehdä, tai aloittaa edes. Pyykkiä pitäisi pestä, muttei jaksa eväänsä liikuttaa. Maha on yhä hieman kipeä ja sekaisin, johtuen luultavasti eilispäivän kuolemakoomalta, joten mitään ei huvita edes syödä. Ehkä tämä päivä on parasta viettää ihan vain sängynpohjalla katsellen telkkaria. Eiköhän se mieliala kohoa jo huomenna hieman ja jos minä jo silloin olisin edes vähän anteeksiantavaisempi itselleni. Suotta minä itseä piiskaan loputtomasti lauantaista. Tapahtunut mikä tapahtunut, eikös?